Viimeisiä viedään... kokosin koosteportfolion Padletille ja mielestäni siitä tuli hyvä :) - ehkäpä tulen käyttämään samaa omienkin opiskelijoiden kanssa... Tämän talven aikana tuli opittua tai kokeiltua monta minulle uutta asiaa - osa näiden opintojen takia ja osan olisin varmaan tehnyt joka tapauksessa. Jotenkin on kyllä helpottunut olo kun sai nämä kasattua, jos sitä ensi talven vaikka huilaisi opinnoista eikä ilmoittautuisi/hakisi minnekään kouluun (hakuajat on onneksi jo ohi).
Ehkäpä voisin pyöräyttää toukokuulla ihan kakun tämän urakan kunniaksi :)
Jos vain saisi vielä sen tiimioppimisen todistuksen lähiaikoina, se oli tarkoitus liittää näihinkin opintoihin valinnaiseksi - tiimioppimisen anteja on tullut jonkun verran hyödynnettyä, vaikken sitä täysimääräisesti ole vielä aloittanutkaan..
Toisten opetuksen/ohjauksen seuraaminen oli muuten mukava ja opettava kokemus, yksi on vielä edessä ja kaksi käytynä.. Eilen sain Jussin ohjaustunneista pari hyvää vinkkiä itsellekin työelämätaitoihin, kiitos siitä :).
Eli seuraava askel on aloittaa ensi syksyn ryhmän kanssa opinnot tiimeissä ja jatkaa opetusmenetelmien monipuolistamista sekä ottaa opiskelijat mukaan suunnitteluun. Tätä päiväkirjaa tuskin jatkan, päiväkirjan pitäminen ei oikein ole minun juttu :D - tosin hataralla muistilla varustettuna tästä voisi olla hyötyä...
Opeksi oppimisen polkua
Ammatillisen open muistiinpanoja opekoulun ajalta (kuva Koivikon Kartano Oy:n karjaa laitumella)
perjantai 8. huhtikuuta 2016
Loppusuora taitaa jo häämöttää... kehittämistehtävän esitysmuoto pitäisi vielä hahmotella ja tehdä siitä sitten itsearviointi. Koko taipaleesta koostin jo vähän niinkuin ennakkoon kokoavan itsearvioinnin ja osa koosteportfoliostakin on kasassa :)
Monen monta asiaa on mennyt omassa opettajuudessa eteenpäin (onneksi :D) ja työ on edelleen mukavaa. Tänä keväänä saatiin jopa kauan haaveiltu markkinointivideo eläintenhoitoalasta: Eläintenhoitajat markkinointi - hienoa työtä tekivät, oppimista tapahtui paljon niin opiskelijoilla kuin itsellänikin.

maanantai 28. maaliskuuta 2016
Raamisuunnitelma viimeistä silausta vaille valmis (palautettu jo eteenpäin...) :). Tein myös karkean suunnitelman oppimisen ohjaamisen arvoitavalle tunnille - tarkoituksena käydä läpi omien opiskelijoiden kanssa maaseutuyrittämisen tutkinnonosassa maatilayrityksen/yrityksen riskien hallintaa konstruktivisesti eli yhdessä tehden ja tietoa etsien/luoden. Aihetta käsitellään pienessä ryhmissä, yksi ryhmä vastaa yhden osa-alueen tiedon kokoamisesta ja lopuksi ryhmät opettavat aihealueensa toisille. Tässä oppimiskäsityksessä opettaja ohjaa ja tukee. Alustan riskien hallinnasta tekemäni power-pointin avulla, jonka jälkeen jaan opiskelijat ryhmiin pohtimaan kukin ryhmä yhtä riskien osa-aluetta.
Tässä yksi dia alustuksesta:
Tässä yksi dia alustuksesta:
Riskien tunnistaminen
uMitä riskejä
maatilalla on?
u1.
Henkilöriskit
u2.
Omaisuusriskit
u3. Toiminnan
riskit
u4.
Ympäristöriskit
u5.
Taloudelliset riskit
Näistä aihealueista opiskelijat tekevät ryhmätyöt pienissä ryhmissä.
Konstruktivismista kokosin opintojen alussa seuraavia tietoja:
- tietoa ei siirretä suoraan vaan oppija etsii myös itse
- oppijalla halu oppia
- itseohjautuvuus
- tiimi/ryhmätyöskentely, yhteisöllisyys
- tieto luodaan yhdessä
- myös kriittisyyttä oltava
- ymmärtäminen tärkeää
- opettaja on ohjaaja
- monipuoliset opetusmenetelmät
. arviointi kytketään oppimisprosessiin
- uusi asia kytketään tuttuun
- opettajan oltava joustava
sunnuntai 28. helmikuuta 2016
Raamisuunnitelman kirjoittaminen aloitettu, huh huh. Alkuosan selvittäminen (opetuskokonaisuuden perustiedot, henkilökohtaiset tavoitteet, ammatillinen osaaminen ja opetuskokonaisuuden sisällön kuvaus) oli helppoa. Sitten alkoikin enemmän pohtimista ja selvittämistä vaativa osa oppimisprosessissta ja oppmisedellytysten kuvauksesta...
Jatkoa seurasi seuraavana viikonloppuna. Oppimisprosessin miettiminen on jo huomattavasti hankalampaa, saati sitten sen kirjoittaminen auki raamisuunnitelmaan.. Onneksi suunnitelman laatimiseen on paljon ohjaavia kysymyksiä, muutoin olisi aika paljon vaikeampaa. Tavoitteena on että raamisuunnitelma olisi lähes valmis ennen hiihtolomaa eli käytännössä se on kirjoitettava loppuun tänään ;/.
Hurjasti on tullut tietoa näidenkin opintojen aikana, välillä tuntuu että pää räjähtää ja stressiä pukkaa.. Tiedon jäsentyminen toiminnaksi näköjään kestää aikansa; viime keväänä ja syksynä käyty tiimioppimisen koulutus tekee tuloaan pikku hiljaa omaan ohjaukseen. Toissa talvena opiskellut asiat Open päivitys-koulutuksessa tulivat vasta nyt tämän talven aikana mukaan opetukseen. Tosin vieläkään en voi sanoa osaavani tietoteknisiä menetelmiä tai ohjelmia kovinkaan hyvin, vaikka huimaa kehitystä on tapahtunut :D. Maaseutuyrittämisessä otettiin käyttöön yksi uusi työkalu nimittäin Padlet...

lauantai 20. helmikuuta 2016
Päivän aiheena monikulttuurisuus, asia jäsentyi vähän taas eteenpäin. Koulutus ja yhteiskunta opistojaksolla tähän paneuduttiin jo jonkun verran ja uusiutuneissa tutkinnonperusteissa olen myös siihen omassa opetuksessa törmännyt. Monikulttuurisuus on monenlainen ja monitahoinen termi, ei taaskaan löydy yhtä oikeaa selittävää sanaa. Monikulttuurisuutta on oikeastaan kaikki erilaisuus, erilaisista taustoista, uskonnosta, tavoista, uskomuksista, arvoista, kansallisuudesta, sairauksista, sukupuolesta... johtuva toiminta. Aihetta käsiteltiin monelta kantilta niinkuin kuuluukin ja monella tavalla :)
Käytiin yksi tehtävä läpi "Vertaansa vailla"-korteilla - kysymys kuului valitse yksi tai kaksi korttia, jotka kuvaavat vahvuuksiasi opettajana.
Muuta päivän aikana tehtyä: kuultiin vapaa valinnaisista kuulumisia (kaikilla tuntui sattuneen valinnaiset kohdalleen) sekä työstettiin vähän kehittämistehtävien suunnitelmia eteenpäin. Kaikki pitäisi saada pakettiin huhti-toukokuu vaihteen tienoilla, jos aikoo todistuksen saada kesän kynnyksellä.. huh, huh.....
http://joharinikkuna.fi/
Toisen lähipäivän teemana oli vierailu Ohjaamoon ja sen toimintaan tutustuminen. Vierailun anti oli oikeastaan se kuinka koulusta eronnut opiskelija "hoidetaan" eteenpäin ja millaisia palveluita hänelle on tarjolla selvitäkseen elämässään eteenpäin.
Iltapäivällä käytiin läpi ryhmänohjaajan tehtäviä, tässä aihealueessa ei tullut mitään uutta kun olen toiminut ryhmänohjaajana useamma vuoden.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016
Jiihaa, liikkuvien kuvien valinnaisen kurssin kaikki tehtävät tehty ja palautettu... Viimeisenä kokoava itsearviointi, jonka tein ihan perinteisellä power-pointilla. Laitoin siihen kyllä jotain sellaista mitä en ole ennen pp-esityksiin laittanut eli pienen videon pätkän ja äänipätkän, tuli ihan osaaja-olo :D. Mielestäni sain ihan kohtuullisen hyvän opetusvideon tehtyä ja julkaistua sen youtubessa. Seuraavana laitellaan se qr-koodin taakse robotille opiskelijoiden saataville - tai voihan sitä tarvita joku työntekijäkin...
Nyt ei harmita yhtään, että olin valinnaisiin ilmoittautuessani myöhässä ja kurssi, jolle olisin ensi sijaisesti halunnut oli jo täysi. On ollut jo pidemmän aikaa tarkoitus tehdä joku opetusvideo tai vastaava, mutta uskallus aloittamiseen lienee puuttunut. No, nyt se on tehty ja luulen ettei jäänyt viimeiseksi.
Seuraavana pitäisikin aloittaa raamisuunnitelman kirjoittaminen opeharjoittelua varten ja kehittämistehtäväkin pitäisi jostain kaivella. Muut hommat alkavat olla kasassa kun vielä saisi todistuksen tiimikoulutuksesta...

sunnuntai 7. helmikuuta 2016
Tämän viikonlopun saldona aloitettu Liikkuvien kuvien jaksoon oman tuotoksen tekeminen (DL tällä 15.2...). Kuvailtiin viikolla lypsyrobotin päivittäisiä pesuja videolle GoPro-kameralla, minä toimin mannekiinina ja kollega kuvasi. Kameran käyttö ei ollut mitään rakettitiedettä eli minäkin osaan sillä kuvata ;). Seuraavana päivänä siirsin sitten tuotokset omalle koneelle ja liitin yhdeksi pätkäksi-hihhurraa, osasin. Perjantaina sitten työpäivän jälkeen aloitin editoinnin (kai sitä käsittelyä sillä nimellä kutsutaan?!). Käytin siihen Movie Makeria ja jopa osasin jotain viilauksia tehdäkin. Lisäsin tekstiä ja otsikoita, laitoin animaatiota pätkän vaihtumiseen, poistin jotain turhia juttuja jne. Tarkoituksena on tehdä video valmiiksi kuvan osalta ja liittää siihen vielä lopuksi ääntä. Ensi viikolla pitää vain ottaa pari valokuvaa selventämään lypsyrobotin kosketusnäyttöä... Varsin paljon olen tästä oppinut kun ajattelen sitä alkutilannetta (=peukalo keskellä kämmentä).
Muina koulujuttuina työstettiin Koulutus ja yhteiskunta-osan tehtävää. Siinä pohdittiin koulua nuorten näkemänä ja kokemana tutkimuksen pohjalta. Tässä vähän omaa pohdintaa aiheesta: "Tutkimuksessa puhuttiin virallisesta ja epävirallisesta koulusta ja näiden välisestä suhteesta. Koulu on nuorille kokonaisvaltainen paikka, jossa sekä opitaan uusia tietoja ja taitoja että ystävystytään ja luodaan kaverisuhteita jälkimmäisen ollen jopa tärkeämpi. Ammattioppilaitoksessa tämä näkyy myös hyvin; työssäoppimisjaksolle lähteminen on monelle nuorelle vaikeaa kun täytyy olla erossa kavereista pari kuukautta. Samoin 16-17-vuotiaat nuoret ovat alttiita tekemään valinnaisainevalintojaan kavereiden mukaan. Vähän aikuisemmat opiskelijat pystyvät tekemään päätöksensä itsenäisemmin omista lähtökohdistaan. "
Sain tehtyä sunnuntain ratoksi Liikkuviin kuviin vertaispalautteen. En ollut koskaan ennen antanut videopalautetta, alkuun vähän jännitti miten se onnistuu... Tuntui oudolta katsoa itseään ruudulta. Opiskelijan kannalta videopalautteen saaminen voi olla kivaa vaihtelua (en ole vielä itse saanut, kun oma tuotos on palauttamatta...). Voisin joskus kokeilla videopalautetta omien opiskelijoiden kanssa, ainakin sellaisten jotka kulkevat omaa työvaltaisempaa oppimispolkua. Tosin meillä näytöt pyritään aina arvioimaan kolmikannassa keskustellen eli vähintään sitä palautetta tulee face to face. Tuo Liikkuvien kuvien ottaminen valinnaisiin oli kyllä hyvä valinta :).

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)