Tämän viikonlopun saldona aloitettu Liikkuvien kuvien jaksoon oman tuotoksen tekeminen (DL tällä 15.2...). Kuvailtiin viikolla lypsyrobotin päivittäisiä pesuja videolle GoPro-kameralla, minä toimin mannekiinina ja kollega kuvasi. Kameran käyttö ei ollut mitään rakettitiedettä eli minäkin osaan sillä kuvata ;). Seuraavana päivänä siirsin sitten tuotokset omalle koneelle ja liitin yhdeksi pätkäksi-hihhurraa, osasin. Perjantaina sitten työpäivän jälkeen aloitin editoinnin (kai sitä käsittelyä sillä nimellä kutsutaan?!). Käytin siihen Movie Makeria ja jopa osasin jotain viilauksia tehdäkin. Lisäsin tekstiä ja otsikoita, laitoin animaatiota pätkän vaihtumiseen, poistin jotain turhia juttuja jne. Tarkoituksena on tehdä video valmiiksi kuvan osalta ja liittää siihen vielä lopuksi ääntä. Ensi viikolla pitää vain ottaa pari valokuvaa selventämään lypsyrobotin kosketusnäyttöä... Varsin paljon olen tästä oppinut kun ajattelen sitä alkutilannetta (=peukalo keskellä kämmentä).
Muina koulujuttuina työstettiin Koulutus ja yhteiskunta-osan tehtävää. Siinä pohdittiin koulua nuorten näkemänä ja kokemana tutkimuksen pohjalta. Tässä vähän omaa pohdintaa aiheesta: "Tutkimuksessa puhuttiin virallisesta ja epävirallisesta koulusta ja näiden välisestä suhteesta. Koulu on nuorille kokonaisvaltainen paikka, jossa sekä opitaan uusia tietoja ja taitoja että ystävystytään ja luodaan kaverisuhteita jälkimmäisen ollen jopa tärkeämpi. Ammattioppilaitoksessa tämä näkyy myös hyvin; työssäoppimisjaksolle lähteminen on monelle nuorelle vaikeaa kun täytyy olla erossa kavereista pari kuukautta. Samoin 16-17-vuotiaat nuoret ovat alttiita tekemään valinnaisainevalintojaan kavereiden mukaan. Vähän aikuisemmat opiskelijat pystyvät tekemään päätöksensä itsenäisemmin omista lähtökohdistaan. "
Sain tehtyä sunnuntain ratoksi Liikkuviin kuviin vertaispalautteen. En ollut koskaan ennen antanut videopalautetta, alkuun vähän jännitti miten se onnistuu... Tuntui oudolta katsoa itseään ruudulta. Opiskelijan kannalta videopalautteen saaminen voi olla kivaa vaihtelua (en ole vielä itse saanut, kun oma tuotos on palauttamatta...). Voisin joskus kokeilla videopalautetta omien opiskelijoiden kanssa, ainakin sellaisten jotka kulkevat omaa työvaltaisempaa oppimispolkua. Tosin meillä näytöt pyritään aina arvioimaan kolmikannassa keskustellen eli vähintään sitä palautetta tulee face to face. Tuo Liikkuvien kuvien ottaminen valinnaisiin oli kyllä hyvä valinta :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti