sunnuntai 22. marraskuuta 2015


Ihanan talvinen maisema jo ulkona... ja hyvä mieli (ainakin arviointiin asti) kun yhden kokonaisuuden tehtävät on nyt tehty ja kohta myös palautettu - pääsee seuraavaa miettimään :/. Pitänee joululomalla yrittää aloitella kehittämistehtävän tekemistä (jos siihen mennessä saan päätettyä mistä sen teen...) ja varmaan tehdään porukassakin koulutus ja yhteiskunta osion tehtäviä. 

Tällä viikolla aloitin myös yhden valinnaisen kurssin kun ajeltiin Jyväskylään opiskelemaan liikkuvia kuvia. Otin sen valinnaiseksi kun on tarvetta monipuolistaa edelleen opetusta ja huomioida entistä paremmin yksilölliset opintopolut. Myöskin oppilaitoksen markkinointi saattaisi tarvita liikkuvampaa materiaalia ;). Tuo kurssi on kyllä epämukavuusalueella reilusti, olen nimittäin ihan tumpelo tietotekniikassa ja sen tehokkaassa hyödyntämisessä. Pitää yrittää kollegoilta nätisti kysyä apua ja vinkkejä, on nimittäin nohevia työkavereita tällä osaamisalueella.

Mutta nyt vielä ulos lumitöihin valoisan aikaan :)

maanantai 16. marraskuuta 2015

Sain raadettua Oppiminen ja elämänkulku osa-alueen ensimmäisen tehtävän; yhtä tuskaa... Piti lukea kirja Johdatus kasvatustieteisiin. Miten voikin kirjoittaa noin vaikeasti ja kapulakielisesti (vaikkei ollutkaan kaikkein vaikeaselkoisin kirja...), kirjan lukemisen jälkeen ei tee yhtään mieli mennä opiskelemaan yliopistoon (tosin ei ole tehnyt mieli ennen kirjaakaan :)).

Piti listata opettajan työn kannalta tärkeitä tai merkityksellisiä käsitteitä, oikeastaan vasta nyt ymmärsin opettamisen käsitteen laajana ja monipuolisena. Aiemmin olen mieltänyt opettamisen opettajajohtoisena ehkä vähän behavioristisena käsitteenä, mutta sehän onkin paljon enemmän. Opettamisen käsitteeseen kuuluu aivan yhtä lailla ohjaaminen ja yhdessä tekeminen. Olen siis mieltänyt että opettaminen ja ohjaaminen ovat kaksi eri asiaa, mutta lähteitä tutkiessani ne voivat olla saman asian kaksi erilaista toimintatapaa.

Onneksi netistä löytyi paljon selkeämpi kielistä materiaalia aiheesta :)

http://www2.uef.fi/fi/aducate/keskeisimmat-kasitteet
http://cc.oulu.fi/~epikkara/opetus/ktpk03.htm


Oppiminen ja elämänkulku- opintojakso

Osaamistavoitteet

-  ymmärrät ihmisen oppimista ja kehittymistä tarkastelevien tieteiden (kasvatustiede, kasvatus- ja kehityspsykologia) soveltamismahdollisuudet oppimisen ohjaamisessa.
- saat valmiudet seurata opetustyöhön liittyviä ajankohtaisia tutkimuksia ja selvityksiä. Osaat hyödyntää tietoa ihmisen kehityksestä ja oppimisesta omien opiskelijoittesi ammatillisen kasvun tukemisessa ja oppimisen ohjauksessa sekä oman opettajuutesi kehittämisessä.

Sisältö

Kasvatustieteellinen ja kasvatus- ja kehityspsykologinen käsitteistö, keskeiset teoriat ja niiden soveltamismahdollisuudet opettajan työssä, ihmisen kasvu ja kehitys eri ikäkausina sekä oppiminen ja sen ohjaaminen.

Nyt kun palaan noihin osaamistavoitteisiin, niin kyllähän nämä asiat tuli kahlattua läpi - jäikö mitään mieleen, se jää nähtäväksi :). Oppimiskäsitykset jäi ehkä parhaiten mieleen, koska niitä käytiin läpi yhdessä lähipäivässä. Kehityspsykologiaa varmaan luen jossakin vaiheessa paremmalla ajalla, lainasin kyllä sen kehityspsykologiakirjan, mutta en ennättänyt sitä lukea työn ohessa. Tieteellisen tekstin lukeminen on edelleen vaikeaa, varmaan siihen on myös asennevamma.. Mutta siltikin olen sitä mieltä, että selkeämpi kirjoittaminen tutkimustuloksista olisi paikallaan ja toisi tutkimustulokset entistä paremmin esille.